Jösses, kun oli rankka reissu! Mä nukuin matkan kotiin ja jaksoin hädin tuskin edes palloani tervehtiä kotipihassa. Nuo ihmiset hieman ihmetteli illalla, että jäinkö mä sinne reissuun. Mä kaivauduin peiton alle ja nukuin, nukuin ja nukuin. On se vaan niin rankkaa olla yötä samassa huoneessa kahden hemaisevan typsyn kanssa! (Enkä tarkoita suinkaan noita ihmisotuksia) Ajatelkaahan nyt, kaksi ihkua tyttöä parin metrin päässä sängyllä vallan rentoutuneessa tilassa, eikä nuo ihmiset päästäneet mua samoihin pehkuihin.

Mä huomasin siellä leirillä, että kyllä niissä kavereissa on virtaa ja niistä lähtee ihan ihmeellisiä ääniäkin. Mun pitäis varmaan kans oppia huutamaan. Se lisäis varmaan mun uskottavuuttani huomattavasti. Mulla on kans opittavaa siinä, että mä en ottais heti nokkiini, jos joku alkaa mulle rähjäämään. Nuo ihmiset naureskelee aina, kun mä kiipeen kuin kurre äipän olkapäälle istumaan kun joku rähjää. Mulla on vielä vissiin työstämistä tuo sisäisen äijäni kanssa.

Mutta kun totuin siihen mekkalaan, niin kyllähän mulla oli ihan hauskaakin. Me mentiin radalla ja mua kehuttiin ja sitten mä sainkin taas mennä takaisin omaan ihquun boxiini. Ei ole oman boxin voittanutta nukkupaikkaa. Silloin kun mä jaksoin pysyä hereillä, niin me opittiin äipän kanssa aikasta paljon kaikkea uutta ja kivaa. Tänään kuulemma mennään treenaamaan kentälle, joten voidaan häikäistä muut niillä ihan uusilla jutuilla siellä!