Perjantaina ilta sitten sujuikin Riistavalilla koulutuskentän ja ympäristön siivoustalkoissa. Pojatkin olivat menossa mukana (siis kaikki 3). Atte ja Antti pyyhkivät mökeistä pölyjä, keittiöstä kaapinovia ja lakaisivat mökkejen edustoja. Äippä singahteli mopin kanssa paikasta toiseen. Milo oli menossa mukana ja löytipä uusia ystäviäkin. Suuren suosion sai belggarityttö Hempukka. Alla kyllä näkee riemun jo imeestäkin....

1708801.jpg 

1708802.jpg

1708804.jpg

Lauantaina oli sitten ekat mätsärit. Milo kulki oikein kauniisti ja pääsikin palkinnoille: sijoitus oli pentujen 4.!!!!! Voi että äippä oli ylpeä. Tästä se nyt sitten alkaa. Päätin kulkea kaikki mahdolliset mätsärit lähiseudulla harjoitusmielessä läpi. Syksyllä olisi sitten hieman tutumpaa puuhaa Milollekin, kun on oikeita näyttelyitä edessä.  Palkintopussissa oli kaikkea hyvää ja käytännöllistä. Ruokaa, vaatetta, leluja ja juoksupöksyt!!! Ne kyllä hieman nolottivat pientä miestä. että nyt tuollaiset olivat tunkeneet MIESTEN palkinnoksi!! No kyllä niillekin ottaja löytyy. Pitää varmaan viedä seuraavalla reissulla Kiikerin kylään. Kristan laumassa varmasti löytyy käyttöä. Luulisin, että käyvät vaikka Liivia-neidolle.

Sunnuntaina käytiin formuloiden aikana pikaisesti kentällä ottamassa pienet treenit. Oli vaan niin himputin kylmä, että ei kauaa vanhettu. Pururadalla oli sitten jo mukavan suojaista käydä kiertämässä pikkulenkki. Me Milon kanssa esitämme tässä pienen pyynnön: Te joilla on välit hyvässä kunnossa tuonne yläkertaan, PLIIS,PLIIS pyytäkää nyt meidänkin puolesta hieman lämpimämpää ilmaa!!