Nyt kun mä olin ollut taas valloittamassa maailmaa, tuli äippä siihen tulokseen, että pitää päästä purkamaan energiaa. Otettiin ja lähdettiin aamusella jokirantaan rämpimään. Siis äippä rämpi ja mä hyppelin kuin joku gasellin ja pupun risteytys, kun lumi ylettyi yli kriittisen rajan. Välillä mä humpsahdin niin syvälle hankeen, että piti seisoa atleettisilla takaraajoilla paikallistaakseen äipän. Joka puolella oli vaan valkoista. Mulla oli kyllä kivaa, tein syöksyjä lumen joukosta pahaa aavistamattoman äipän kimppuun. Menetti se ainakin kerran lapasensa ja kerran se oli rähmällään hangessa. Mä siinä ajattelin, että on noilla ihmisillä surkee tuo tasapaino, kun tuolleen jalat alta lähtee pienestä hyppelystä. Tunnin verran mä ulkoilutin tuota äippää ja sitten se oli ihan poikki. Lupas se illaksi toipua, että päästään potkukelkalla ilta lenkille. Sillä oli taas se kuvalaatikko mukana, joten tässä mä taas komeilen:

Terkuin Pohjanmaan valkoinen vaara