Voi jösses kun helppas. Näytöt kouluun jätetty ja kaikki menneet läpi hyväksytysti! Nyt vain odotellaan ikä ja terveys, että saadaan arvosanat niistä....

Milon kanssa on nyt taas aikaa puuhailla paljon paremmin. Maanantaina meillä oli oman porukan kanssa tapaaminen; leikittiin ja välillä otettiin ihan oikeastikin treenipätkiä. Tuntui, että koirat tulivat oikein hyvin juttuun, kunhan vain saivat juoksennella vapaana. Tuo talutin kun tuntuu nostavan tasapuolisesti kaikkien egon pilviin. Kiitos koirakamuille ja ihmisotuksille ja nähdään taas maanantaina!

Tälle viikolle riittää muutenkin nyt vipinää. Torstaina on Nurmossa mätsärit. Ihan kiva taas mennä mukaan. Ainut vain, että tuo murkuttelu aina hieman jänskättää. Naksu mukaan ja namia taskuun, eiköhän se siitä. Lauantaina taas ollaan lähdössä Ylöjärvelle agimestiksiin mukaan. Pentupalleroisilla on oma kisansa, siitä on hyvä aloittaa uraa. Sunnuntaina mennään sitten taas mätsäilemään, harjoitus kait tekee mestarin (tai sitten ei)...

Että slurps vaan kamut ja näkyillään...

1913624.jpg