Kauhistus mikä päivä mulla eilen oli! Mä olin ensin kovin ilahtunut, sillä äippä vei mut mamin (isomummon) luo aamulla. Sinne pääsy tarkoittaa loputonta tulvaa herkkuja ja rapsutuksia. Mummot on kyllä ihania, kun ne tietää koiran olevan aina herkkujen tarpeessa! Mä sain pötsin täyteen siellä ja pääsin ihanille komeusunille. Sitten kuului auton ääni. Tottakai mä kirmasin pahaa aavistamattomana äippää tervehtimään ovelle. Se pyysi mut autoon ja tottahan mä ajeluista tykkään. Sitten se totuus paljastui:

Äippä parkkeeras tohtoritalon parkkikselle ja ilmoitti mulle, että sisälle pitäis mennä. Mulla on kyllä aina ennen ollut ihan kivaa siellä, mutta nyt tuli paha tunne jostain  kumman syystä. Ekaksi mentiin ihan rutiinilla juttelemaan kivan tätsän kanssa siihen korkean pöydän viereen ja sitten puntarille. Puntari näytti miehekkäät 8,15kg teräksistä lihasta.

Mä olin siinä ihan jo hyvällä tuulella, sitten mun nimi huudettiin ja me mentiin koppikamariin. Pöydällä mä yritin sulattaa tohtoritätiä kielarilla, mutta se ei oikein lämmennyt mun yrityksille. Se otti jonkun ihmevekottimen ja tuikkas se mun korvaan. Mä oon kyllä kieltämättä hieman raapinu muutamia päiviä korvaani, mutta ei se mun mielestäni oikeuta tunkemaan vieraita esineitä mun pääni sisälle. Se otti pumpulikepillä mun korvastani näytelmän ja meni jonnekki kuulemma mikroskoneelle katsomaan sitä. Se oli aikansa mikronnut ja kertoi, että mulla on korvassa sitä samaa, kun pullataikinassakin. Mä vähän ihmettelin, että miten sitä taikinaa on mun korvaan mennyt. No, kyllähän se meidän äippä joskus leipoo ja on varmaan hiivaa siinä sitten vahingossa roiskauttanut mun korvaanikin. Se tohtori sanoi, ettei se oo mitään sellaista, joka voi muiden korviin lentää ja menee lääkkeillä ohi. Saadaan siis lähteä kepi-kepi-kurssille Turkkisen Tuorlaan.

Lopuksi ne katalat naiset pakotti mut syömään jonkun kauheen makuisen matolääkkeen. Mä onnistuin se kahdesti pullauttaamaan ulos suustani, mutta kolmannella kerralla ne sitten onnistui katalassa teossaan! Se oli kuulemma joku ekinojuttu, tiedäpä tuota...

Illalla kun olin toipunut kaikista päivän kauhuista, huomasin että se tätsä oli antanut jotain korvatököttiä äipälle kotiinkin mukaan. Nyt se sitten jahtaa mua sen pullorivistönsä kanssa ja laittaa niitä mun korviini. Että kyllä parsonia taas potkitaan päähän!