Liivia sitten muutti takaisin vanhaan paikkaansa iskän painostuksen takia. Milo on taas ainut vauva. Äipällä kauhea suru päällä, olisihan tuo toinenkin veitikka meillä hyvin mahtunut asustamaan. Harmittaa siksi, kun koirat tulivat loistavasti juttuun ja Liivia tykkäsi olla meillä. Herra varjele, ei noista miesten aivoituksista ota millään selvää. Perusteli vain sillä, että koira ei tullut toimeen muiden kuin äipän kanssa. Armoton huuto ja hyppiminen ikkunalta toiselle heti kun äippä katosi näkyvistä. Onneksi tytöllä oli oma koti odottamassa ja vielä hyvä sellainen. Sniif!!

No, puhuttiin siinä sitten, että ehkäpä toinen Parsonpersoona voisi meille tulla sitten, kun Milo on tuosta hieman kasvanut. Tuntuu tuo meidän iskä olevan sitä sorttia, jolle koira pitää tulla pentuna....tai sitten Milo on vain vienyt niin suuren palan iskän sydäntä, ettei siihen aivan heti muita karvakuonoja mahdu. 

Tässä riiviön irvistys iskän päätökseen